ITSEARVIOINNISTA TULOKSEN TEKEMISEEN -
KANSANOPISTOT LAADUNTEKIJÖINÄ

Joensuun yliopisto
Avoin yliopisto
Aikuiskasvatuksen
teemaseminaari
Teuvo V. Riikonen
143107

1. JOHDANTO

2.1. Arvioinnin tarkoitus
2.2. Arvioinnin kohteet
2.3. Arvioinnin vaikuttavuus, taloudellisuus ja tehokkuus

12
3.2. Kansanopistojen toimintakriteerit
3.3. Kansanopistojen nykyiset koulutustehtävät
4. ARKEA - ITSEARVIOINNIN KEHITTÄMISPROJEKTI 1999-2001
4.1. Kansanopistojen itsearviointi
4.2. Itsearvioinnin arkea - käytäntöjä kansanopistoissa
5.YHTEENVETO
LÄHTEET

1. JOHDANTO

Kansanopistot kuuluvat lainsäädännössä vapaan sivistystyön oppilaitosten ryhmään. Niiden toimintaa on säädelty omilla lailla ja asetuksilla itsenäisyytemme ensimmäisiltä vuosilta lähtien. Vasta 1998 annettu laki vapaasta sivistystyöstä yhdisti kaikki vapaan sivistystyön oppilaitokset saman lain piiriin. Vapaasta sivistystyöstä annetulla lailla ohjataan viiden eri oppilaitosmuodon toimintaa. Kukin vapaan sivistystyön oppilaitos saa tulkita lain tarkoitusta haluamallaan tavalla, mutta tulkintojen tulee tapahtua lain hengen mukaan. Laissa selvästi korostuu toisaalta yksilökeskeisyys ja toisaalta yhteisöllisyys. Laissa on myös ilmaistu tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden edistäminen.
Opetushallituksen aikuiskoulutuksen linja käynnisti jo keväällä 1992 projektin Aikuiskoulutuksen tulosjohtamisen ja itse arvioinnin kehittäminen. Projektissa selvitettiin eri aikuiskoulutusmuotojen tulosjohtamisen sekä kehittävän arvioinnin edellytyksiä ja käytännön mahdollisuuksia sekä kokeiltiin itse arviointia kussakin organisaatiossa toteutettavalla rajoitetulla määrällä kehittämishankkeita.
Tällöin pyrittiin löytämään kullekin kansanopistolle käyttöön malli, jota yksittäinen opisto voisi käyttää toimintaansa arvioidessaan ja kehittäessään. Itse arvioinnin keskeinen tarkoitus on toimia opiston toiminnan kehittämisen välineenä. Samalla se mahdollistaa opistotyön tuloksellisuuden seurannan ja arvioinnin. Tuloksellisuuden arvioinnin kohteena voi olla kansanopiston koko toiminta eikä ainoastaan kansanopistolainsäädännön alainen toiminta. Tällöin opiston tuloksellisuuden tärkein arvioija on opiston asiakas eli opiskelija.

Kansanopistojen itse arvioinnin lähtökohtana on säännös vapaan sivistystyön tarkoituksesta: "Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden monipuolista persoonallisuuden kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa."

Jatkuvan yhteiskunnallisen ja kansainvälisen muutoksen myötä on syntynyt erityisiä seurannan ja arvioinnin tarpeita, joita aktiivinen kehittämisilmapiiri sekä avoin osallistumis- ja tiedottamiskulttuuri edelleen ruokkivat. Myös oppilaitosten on oltava enemmän tietoisia omasta toiminnastaan, toimintaympäristön muutoksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä pystyäkseen hallitsemaan muutoksia. Tässä tilanteessa arvioinnilla on suuri merkitys oppilaitosten itsenäisyyden, koulutuspaikkojen käyttäjien ja asiakkaiden laatutietoisuuden lisääntyessä.
Arviointiperusteet koskevat myös aikuiskoulutusta johon vapaan sivistystyön alainen kansanopistolaitos kuuluu. Aikuiskoulutuksen tehtäviä ovat yleissivistyksen, yhteiskunnallisen tietoisuuden ja toimintamahdollisuuksien sekä ammattitaidon edistäminen. Vapaassa sivistystyössä on kuitenkin hankalaa arvioida tulosvastuullisuutta. Kun sivistystyön toimintaa luonnehtii vapaus ja vapaehtoinen osallistumien ja myös oppilaitosten itsemääräämisoikeus se vaikuttaa myös arviointiin. Oppilaitos ei vain täytä tehtäväänsä, vaan se joutuu koko ajan pohtimaan oman toimintansa mielekkyyttä ja tarkkailemaan oppimistavoitteiden ja tulosten vastaavuutta organisaation tasolla. Itsearviointi on keino tunnistaa oppilaitosten vahvuudet ja toisaalta parantamista kaipaavat alueet. Silloin voidaan paremmin analysoida ovatko oppilaitoksen menestymisen edellytykset kunnossa pitkällä aikavälillä ja miten tuloksia voidaan parantaa. Itsearvioinnilla on kyse kansanopiston tuloksellisuuden arvioinnista ja toiminnan tulkinnallisesta analyysistä. Siinä korostuu myös laatu, vaikka se onkin käsitteenä hyvin monimerkityksinen.
Vapaalle sivistystyölle on säädetty laki (21.8.1998/632). Sen mukaan arvioinnin tarkoituksena on tukea vapaan sivistystyön kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Laki edellyttää, että oppilaitos arvioi antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistuu ulkopuoliseen toimintansa arviointiin, josta huolehtii opetushallitus. Arvioinnin keskeiset tulokset on julkistettava.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia mitä itsearvioinnilla tarkoitetaan, mitkä ovat sen kohteet ja menetelmät? Miten itsearviointia on toteutettu eri kansanopistoissa ja mitkä ovat olleet itsearvioinnin vaikeita kohtia ja miten arviointia on hyödynnetty opistojen toiminnassa?

2. ARVIOINTIKOHTEET- JA MENETELMÄT
2.1. Arvioinnin tarkoitus

Koulutuksen tuloksellisuuden arvioinnin keskeisenä tehtävänä on ajan tasalla olevan arviointitiedon tuottaminen kaikilla tasoilla tapahtuvaa koulutuksen kehittämiseen. Tuloksellisessa arvioinnissa ei riitä pelkkä tieto oppimistuloksista vaan tarvitaan myös tietoa oppilaitoksilta oppimisympäristönä osana koulutusjärjestelmää.
Arvioinnin tarkoitus on tuottaa systemaattista tietoa, jossa mukana on arvo- ja hyötypäätelmä. Sitä voidaan käyttää ohjaamaan toimintaa pääsemään tehokkaammin asetettuihin tavoitteisiin. Arvioinnin kohteena on voimavarojen tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö. Tällöin pyritään selvittämään miten henkilöstöä tai opetustiloja, välineitä ja materiaaleja käytetään. Arviointiin kuuluu myös oppilaitoskulttuuri ja johtajuus.
Tuloksellisuuden arviointi on kokonaisvaltaista päämäärien saavuttamisen ja resurssien käytön onnistuneisuuden arviointia. Sitä varten tuotetaan sekä laadullista että määrällistä tietoa. Opetushallitus on tiivistänyt tuloksellisuuden arvioimisen kolmeen osaan: tehokkuus, vaikuttavuus ja taloudellisuus.
Koulutus nähdään tuloksellisena, kun kullekin oppilaitokselle ja yksilön oppimistoiminnalle asetetut tavoitteet on saavutettu. Tehokkaana nähdään koulutus kun koulutusjärjestelmän ja opetusjärjestelyjen toimivuus, joustavuus ja ajoitus ovat tarkoituksenmukaisia ja sen mukana opetuksen laatu on hyvä. Vaikuttavana koulutus nähdään kun sen tuottamat valmiudet edistävät yksilön henkistä kasvua ja myös yhteiskunnan kehitystä sekä laadullisesti että määrällisesti. Taloudellista koulutus on kun resurssit on kohdistettu koulutukselle asetettujen tavoitteiden kannalta optimaalisesti ja resurssien määrä on tarkoituksenmukaisesti tuotettu koulutuspalvelujen määrän ja palvelutuotannon rakenteen kannalta.

2.2. Arvioinnin kohteet

Kansanopistojen itsearvioinnin kohteena ovat olleet opiston päätehtävä, arvo- ja aatetaustan toteutuminen, toiminnan tehokkuus, vaikuttavuus ja taloudellisuus sekä kunkin opiston oman itsearviointi järjestelmän luominen. Opiston päätehtävän arvioinnin kriteerinä on käytetty opiston toiminta-ajatusta, joka ilmenee ylläpitämisluvassa. Opistojen toiminnan tarkoitus on määritelty laissa (L632/98). Opistokohtaisesti se on määritelty erikseen kunkin opiston ylläpitämisluvassa, jonka myöntää opetusministeriö. Kun koulutuksen lainsäädäntöä uudistettiin (1998) annettiin opistoille erikseen ylläpitämisluvat vapaaseen sivistystyöhön ja erikseen järjestämisluvat perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Opistot voivat järjestää myös oppisopimuskoulutusta ja ostopalveluna työvoimapoliittista aikuiskoulutusta ja henkilöstökoulutusta.
Uuden lain myötä opetusministeriö uudisti kansanopistojen ylläpitämisluvat 1998 ja 1999 aikana. Opetusministeriön ohjeistuksen mukaan kussakin ylläpitämisluvassa oli määriteltävä opiston ylläpitäjä, opiston nimi, opiston opetuskieli, opiston tarkoitus ja koulutustehtävä. Tällöin opiston tarkoitukseksi oli määriteltävä ne perusteet, joilla opisto oli perustettu ja joilla sitä ylläpidettiin. Tässä yhteydessä opiston aatteellinen tausta voitiin esitellä. Koulutustehtävän osalta oli luonnehdittava yleisellä tasolla se, millaista koulutusta opisto järjestää vapaan sivistystyön puitteissa.
Opistojen ylläpitämislupia tarkastelemalla ei saa kokonaiskuvaa kansanopistojen koulutustehtävästä. Vaikka luvissa korostuu vapaa sivistystyö niin se ei ole toteutunut koulutuksessa. Opistojen päätehtävän rinnalle oli tullut vahvasti ammatillinen koulutus. Opistot ovat koulutustarjonnan perusteella jaettu kolmenlaisiin opistoihin, yleissivistävän, monipuolisen koulutusprofiilin ja ammatillisiin opistoihin.
Määttä ja Yrjölä näkevät tämän kansanopistojen arvioinnissa ongelmana, vaikka edellä mainitussa ei mitään laitonta olekaan. Heidän mielestään tällainen "pirstaloituminen" on vaarantanut kansanopistojen tarkoituksen toimia yleissivistävinä vapaan sivistystyön oppilaitoksina.
Kansanopistoilla on lain suoma oikeus painottaa koulutuksessa ja toiminnassa omaa arvo- ja aatetaustaansa sekä omia kasvatustavoitteitaan. Se on opistoille mahdollisuus jonka avulla opistot voivat erottautua muista koulutusmuodoista ja osoittaa oma paikkansa suomalaisessa aikuiskoulutuksessa. Se miten kansanopistot ovat tässä onnistuneet onkin jo toinen asia.
Määtän ja Yrjölän tutkimuksessa näkyi selvästi että sitoutumattomien opistojen toiminnassa korostui aktiivinen koulutustarpeiden etsiminen ja koulutuskysynnän tyydyttäminen. Muiden opistojen kohdalla asia oli kaksijakoisempi. Toisaalta oli paljon omaan aate- ja arvotaustaansa sitoutuneita opistoja. Toisaalta sellaisia joidenka toiminnassa omalla aate- ja arvotaustalla ei ollut toiminnassa niin suurta merkitystä. Opistot elivät omaa elämäänsä ja alkoivat muistuttaa toiminnallaan yhä enemmän sitoutumattomia opistoja. Nämä opistot tarjosivat palveluja taustasta riippumatta kaikille koulutuksessaan. Usein myös taustalla oleva aatteellinen liike oli vanha.

2.3. Arvioinnin vaikuttavuus, taloudellisuus ja tehokkuus

Opistojen toiminnan vaikuttavuuden, tehokkuuden ja taloudellisuuden itsearviointi on mielenkiintoinen osa arviointia. Kansanopistojen toiminnassa on mukana paljon eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia. Toiminnan tuloksellisuus on tällöin monien tekijöiden summa, kohderyhmittäin ja koulutustehtävittäin eri tekijöistä koostuva arvio. Opetuksen toimialalla tuloksellisuuden arviointi on kokonaisuuden arviointia. Tuloksellisuus on nähty käsitteenä, jonka ulottuvuuksia ovat vaikuttavuus, tehokkuus ja taloudellisuus. Tältä perustalta on esitetty määritelmä opetustoiminnan tuloksellisuudesta: Tuloksellista koulutus on silloin kun kansallisella ja kansainvälisellä tasolla koulutusjärjestelmän kullekin organisaatiomuodolle oppilaitokselle ja yksilön oppimistoiminnalle asetetut tavoitteet on saavutettu hyvin.
Tuloksellisuuden kokonaisuuteen kuuluu eri puolien arviointi toiminnassa. Kustannukset liittyy taloudellisuuteen, koulutuksen järjestelyt tehokkuuteen ja henkinen kasvu ja kehitys vaikuttavuuteen. Kaikki nämä puolet on pidettävä mielessä, kun koulutuksen tuloksellisuutta arvioidaan kansanopistossa. Eri opetusjärjestelyt ovat tehokaita eri tilanteissa. Tehokkuudesta ja taloudellisuudesta on vain vähän hyötyä, jos toiminnan vaikutukset eivät ole toivottuja.
Taloudellisuuteen kuuluu, että käyttötalouden resurssit käytetään mahdollisimman järkevästi. Tällöin on huomioitava kaikki koulutuksen kustannukset niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Taloudellisuuden ydinkysymys on miten investoinnit oppilaitoksille voidaan osoittaa oppimisen kannalta perustelluksi ja kannattaviksi.
Tehokkuuden arvioinnissa keskeistä on koulutusjärjestelmän rakenteen joustavuus, toimivuus ja aika sekä oppilaitostasolla opetusjärjestelyjen mielekkyys. Tähän liittyy joustavuus ja kyky palvella yksilöä ja ympäristöä, siten että koulutusta on saatavilla silloin kun sitä eri kohderyhmät tarvitsee. Tällöin on myös kysyttävä miten kansanopiston koulutukselliset järjestelyt ja toimintamallit edistävät opiston perusmääriä. Näkemykselliseen toimintaan sitoutuneet opistot ovat erityisen suuren arviointihaasteen edessä. Toiminnan tavoitteet on määritellyt taustayhteisö, josta seuraa tiettyjä erityispiirteitä toiminnalle ja sen arvioimiselle.
Vaikuttavuuden arviointi liittyy sekä yksilötasoon että yhteisötasolle. Vaikuttava koulutus edistää yksilön persoonallista kasvua ja tuottaa tuloksia, jotka vastaavat yhteiskunnan koulutukselle asettamia tavoitteita. Persoonallisella tasolla vaikuttavuus ilmenee henkisenä kehityksenä ja myönteisinä oppimissaavutuksina ja se vaikuttaa esimerkiksi sosiaalisena kanssakäymisenä. Yhteisötasolla yhtenä kriteerinä on miten hyvin opittu palvelee työelämän ja kulttuurin kehittymisen tarpeita.

2.4. Arviointi on vain apuväline

Ratkaisevaa on, että jokainen kansanopisto mieltää itsearvioinnin itselleen tärkeäksi apuvälineeksi toiminnan kehittämisessä. Mutta silloin kannattaa muistaa, että kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy puutteellisuus. Arvioinnissa ei tulisi pyrkiä asettamaan itselleen liian kohtuuttomia vaatimuksia. Jokainen arviointi on jossakin suhteessa puutteellinen kuva todellisuudesta. Jokaisella tavalla arvioida on huonot puolensa ja rajoituksensa.
Itsearviointi kansanopistossa muodistuu aina yksilöiden käsitysten summana. Jokaisella yhteisöllä ja yksilöllä on omat tottumuksensa, kulttuurinsa, arvonsa, toimintatapansa ja mielipiteensä. Erilaisuudesta huolimatta itsearvioinnin tarkoitus on että jokainen tuo siihen oman panoksensa. Kukin tekee omaa työtään, mutta päämäärä on sama. Kaikessa pyritään oppilaan parhaaksi ja oppilaitoksen tarkoituksen toteuttamiseen oman arvomaailman pohjalta. Tämän omaksuminen merkitsee myös toiminnan laadun ja tuloksellisuuden parantamista.


3. KANSANOPISTOJEN NYKYISET KOULUTUSTEHTÄVÄT

3.1. Aatetta ja dynaamisuutta

Kansanopistoilla on lain mukaan vapaus määritellä oma tehtävänsä ja myös omat tavoitteensa. Niillä on vapaus valita omat opiskelijat ja vapaus toteuttaa opetuksensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä myös erottaa vapaan sivistystyön oppilaitokset muista oppilaitoksista. Kansanopistojen toiminnan pysymisen takana on aina nähty kaksi asiaa: aatteellisuus ja dynaamisuus. Molempia on tarvittu vuosikymmenten saatossa ja juuri ne ovat olleet johtamassa opistoja löytämään uusia koulutustehtäviä. Aatteellisuus on opistoille yhteistä, mutta se myös erottaa ne toisistaan. Aatelähtöisesti voidaan puhua sekä sitoutuneista että sitoutumattomista opistoista. Aatteellisuus parhaimmillaan on aitojen kysymysten tekemistä ja vastausten hakemista. Se on myös kansanvaltaisen yhteiskunnan kannalta sekä kannatettavaa että arvokasta. Se on jatkuvasti kansanopiston tehtävä, jota tulee arvioida yhä uudestaan. Dynaamisuus tarkoittaa, että opisto toteuttaa omaa tehtäväänsä etsimällä uusia koulutustehtäviä virallisen koulutusjärjestelmän valloitettavaksi. Kun virallinen järjestelmä on hyväksynyt sen kansanopisto voi siitä luopua. Kansanopistolaitos voi toimia koulunjärjestelmän uusintoja sekä pedagogisesti että sisällöllisesti. Siihen liittyy vapaus ja joustavuus, jonka laki myös sallii kansanopistoille.


3.2. Kansanopistojen toimintakriteerit

Kansanopistojen toimintakriteerit on määritelty verbeillä. Kansanopisto täydentää tai laajentaa virallista koulujärjestelmää usein vaihtoehtoistavalla tai kyseenalaistavalla tavalla. Täydentävä koulutus on sellaista, että sitä on tarjolla myös muun koulutusjärjestelmän sisällä, mutta sitä voidaan jatkaa kansanopistoissa. Tällä koulutuksella kansanopisto voi helpottaa myös yhteiskunnan paineita tarpeettomilta investoinneilta. Se voi profiloitua myös laadullisin perustein. Esimerkiksi peruskouluopetuksessa voi korostua kasvatuksen sosiaaliset ja kansalaiseksi kasvamisen piirteet. Laajentava koulutus taas on sellaista jota virallinen koulutusjärjestelmä ei toistaiseksi tarjoa. Se ei välttämättä ole itse arvoisesti tärkeää, mutta voi olla ohjaamassa esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen. Joskus tällainen koulutus on tullut osaksi yhteiskunnan virallista koulutusta. Vaihtoehtoistava koulutus sisältää ennen kaikkea pedagogisia kokeiluja ja käytäntöjä, jotka eivät ole yleisesti käytössä.
Kansanopistot ovat olleet vahvasti mukana erilaisten kokonaiskasvatuksellisten ja pedagogisten teorioiden juurruttamisessa. Metodisesti erilaiset projektit, periodit ja integroitu opetusohjelma ovat olleet monien kansanopistojen arkea jo ennen kuin tulivat muualla käyttöön. Heikosti menestyneille opiskelijoille ja joilla on oppimisvaikeuksia hieman epärationaalisempi tapa oppia on tehokkaampi kuin tavallinen koulu. Kyseenalaistavassa koulutuksessa ei vain tyydytä vaihtoehdon tarjoamiseen vaan tarjotaan tietoisesti ja näkemyspohjaisesti jotain uutta tilalle. Siihen liittyy usein vaihtoehtoinen pedagogia. Kyseenalaistaminen on usein maailmankatsomuksellista ja siihen liittyy opiston oma aate. Koulutus useimmiten uusintaa vallitsevaa kulttuuria, toimintakäytäntöjä ja ajattelutapoja. Tähän uusiutumisen liittyy usein muutosvastustus. Koulutuksella tavoitellaan vain sujuvaa rutiinien hallintaa. Kun toiminnan edellytykset muuttuu syntyy jännitteitä, jotka ilmenevät rutiinien toimimattomuutena. Tällöin tarvitaan kyseenalaistavaa koulutusta. Siihen liittyy usein yhteisöllisyys. Oppimista ei voi irrottaa siitä toimintaympäristöstä, johon se kohdistuu.
3.3. Kansanopistojen nykyiset koulutustehtävät

Kansanopistoille on ollut itsearvioinnissa hahmotettuna viidenlaista koulutustehtäviä. Ne voivat esiintyä oppilaitoksissa myös päällekkäin eivätkä myöskään sulje toisiaan pois.
1. Yleissivistävä tehtävä on nähtävissä kaikissa kansanopistoissa. Opistot tarjoavat sellaista omaehtoista koulutusta, jota muualta ei saa. Se toteutuu niin pitkillä linjoilla kuin kurssitoiminnassa. Tämä yleissivistävä tehtävä on tyypillistä sitoutumattomille ja yleiskristillisille opistoille. Opiskelijoita ei tule pelkästään oman toiminnan kautta vaan opistot palvelevat kaikkia kansalaisia.
2. Ammatillissivistävä tehtävä merkitsee tarjota virallista ammatillista ja/tai ammattisivistävää koulutusta. Asiakaskunta voi muodostua sekä paikallisista että valtakunnallisista ihmisistä. Tämä on tehtävä toteutuu selvästi tutkintotavoitteista koulutusta antavissa opistoissa, mutta myös ammatillista lisäkoulutusta antavien opistojen kohdalla. Ammatillinen koulutus kytkeytyy selvästi opistojen vahvuusalueisiin.
3. Omaa taustaliikettä palveleva sivistystehtävä tulee esille järjestö- ja erityisopistoilla sekä vahvoilla kristillisillä liikkeillä. Näiden sivistystehtävästä suuri osa tulee oman jäsenkunnan tarpeista. Samalla opistot mahdollistavat osaltaan moniarvoisuuden toteutumisen yhteiskunnassa. Noin 10-15 opistoa toteuttaa tätä tehtävää.
4. Syrjäytymistä ehkäisevä sivistystehtävä tarkoittaa sitä, että opistot tarjoavat monille nuorille aikuisille ns. toisen mahdollisuuden. Peruskoulussa ja lukiossa heikosti menestyneet tai haluamistaan opiskelupaikoista ulkopuolelle jääneet voivat täydentää koulutustaan ja valmistautua tuleviin opintoihin. Monet erityisopistot ja järjestöopistot tarjoavat tällaista koulutusta. Monille erityisnuorille opistot voivat olla myös ainoa mahdollisuus opetella turvallisessa ympäristössä itsenäistä elämää kodin ulkopuolella. Näin opistot osaltaan tulevat koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.
5. Alueellinen erityistehtävä on ollut monen opiston merkittävä tehtävä. Ikäluokkien pienentyessä, ammatillisen koulutuksen lisääntyessä ja alueellisen väestökehityksen takia tämän merkitys on vähentynyt monessa opistossa. Opistot ovat joutuneet laajentamaan opiskelijoiden rekrytointia ja arvioimaan omaa toimintaansa uudestaan. Tämä on lisännyt esimerkiksi monissa opistoissa lyhytkurssitoimintaa. Monet ovat myös verkostoituneet alueen työ- ja elinkeinoelämän sekä monien yhteistyökumppanien kanssa.



4. ArKeA - Itsearvioinnin kehittämisprojekti 1999-2001

Suomen kansanopistoyhdistys käynnisti syksyllä 1999 itsearvioinnin kehittämisprojektin. Projekti sai nimensä kahdesta sanasta: arviointi ja kehittäminen (ArKeA). Taustalla oli tarve käytännönläheiselle itsearviointia käsittelevälle aineistokoosteelle. Opetushallitus myönsi hankkeelle kehittämisavustusta. ArKeA-projektin tilaisuuksissa oli vuosina 1999-2001 mukana noin 20 opistoa. Työskentelyn jälkeen ArKeA aineisto sisälsi viidenlaista aineistoa. Ensiksi yleistä kansanopistojen itsearvioinnista, toiseksi aineistoa opistojen omaan itsearviointiin, kolmanneksi "itsearvioinnin arkea" eli käytäntöjä kansanopistoissa, neljänneksi kansanopistojen itsearvioinnin vertailtavuus ja viidenneksi kaikki muu aiheeseen liittyvä. Projektissa korostettiin avoimuutta avaimena kaikkeen yhteistyöhön. Siitä on hyvä jatkaa kansanopistojen itsearvioinnin vertailuun.

4.1. Kansanopistojen itsearviointi

Kansanopistojen itsearvioinnissa lähdetään aina liikkeelle laista (Laki vapaasta sivistystyöstä 632/1998), joka kehottaa itsearviointiin. Lain mukaan arvioinnin tarkoituksena on tukea vapaan sivistystyön kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Oppilaitoksen velvollisuus on arvioida toimintaansa ja myös osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Sen perimmäisenä tarkoituksena on ohjata ja kehittää toimintaa siten, että käytettävissä olevat voimavarat ja mahdollisuudet käytetään mahdollisimman järkevästi. Talonpoikaisjärki on itsearvioinnissa käyttökelpoisin lähestymistapa. Sen perusteella on myös tiedettävä mitä kerätyllä arviointitiedolla voidaan tehdä. Kyse on oppimisprosessista joka voi muuttaa toimintakulttuuria. Kansanopisto voi tuottaa käyttöönsä arviointitietoa ainakin kolmella eri tavalla: arvioimalla itse omaa toimintaansa, tilaamalla ulkopuolisen arvioijan tai vertaisarvioinnin avulla.
Tärkeänä pidetään myös että oppilaitoksissa on oikeasti halua ja intoa ryhtyä luomaan aivan uusia kulttuureja, jossa pysähdyttäisiin miettimään mikä on opistolle tärkeää. Koska kaikissa oppilaitoksissa on toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus ja tilinpäätös itsearviointiaineiston lisääminen on helpompaa kuin luoda aivan uusi toimintakulttuuri. Pitää uskaltaa arvioida mitä todella on saatu aikaan. Tärkeää on dokumentoida itsearviointi toimintakertomukseen ja vuosikertomukseen.
Itsearviointi tulisi aina pukea kulloiseenkin laatujärjestelmään. Se on ajatonta ajattelua miten voi tehdä oman työnsä paremmin. Se on jatkuvaa kehittämistä, jossa arviointikohteet ja kehittämisalueet voivat painotukseltaan vaihdella eri aikoina. Kuitenkin se voi olla suunnitelmallista, täsmällistä ja luotettavaa tiedon tuottamista ja sitoutumista toiminnan parantamiseen. Kehittämistyö ei pääty uudistusten toteuttamiseen vaan kehittäminen on jatkuva prosessi.

4.2. Itsearvioinnin arkea - käytäntöjä kansanopistoissa

Itsearvioinnin arkeen eri opistoissa kuuluu se, että koko ajan valmistaudutaan tulevaisuuteen. Se merkitsee jatkuvaa herkkyyttä kuunnella asiakkaita, pystyä haistelemaan muutosten tuulia ja pystyä muuttamaan kurssia kohden uusia visioita.
Eri opistoissa itsearviointia on harjoitettu eri painopisteistä käsin. Joutsenon opistossa on kehitetty laatukäsikirja, jota päivitetään jatkuvasti. Se toimii opistotoiminnan suunnittelun apuvälineenä. Sillä pyritään koko opistoväen osallistumisen lisäämiseen.
Kauhajoen evankelisessa opistossa lähdettiin mukaan Kauhajoen kaupungin Oppi ja laatu hankkeeseen, johon kutsuttiin mukaan kaikki koulut, myös kansanopisto. Kaikkien koulujen kehittäminen ja arviointi yhdessä oli merkittävä kokemus ja myös ennen kokematonta. Laaja yhteistyö vapautti kehittämään sekä yleistä että yhteistä strategiaa koululaitoksen kehittämiseksi. Vaikka siinä oli ongelmiakin asioita oli helpompi käsitellä toisenlaisen koulun kanssa. Kauhajoella korostettiin että itsearviointi ei ole henkilökunnan piiloarvostelua eikä siinä pyritä kaiken muuttamiseen hetkessä. Menestyksekkääseen itsearviointiin kuuluu myös vähäinen muutosvastarinta.
Jämsän kristillisessä kansanopistossa korostettiin sitä, että opisto itse ratkaisee miten itsearviointi työtä tehdään. Tärkeintä on että kaikki arvioinnin tulokset ja perustelut tulevan koko opistoyhteisön käyttöön. Itsearviointi voi olla hyvinkin vapaamuotoista ja epävirallista. Tällöin kukin arvioitsija voi kiinnittää huomionsa siihen mikä hänelle itselleen on tärkeintä, INFO ja merkitsevää. Tämä vaatii kuitenkin aktiivista vuorovaikutusta.
Jaakkiman kristillisessä opistossa pyrittiin itsearvioinnissa selvittää, miten arviointitiedon avulla syntyneet eri kehittämishankkeet etenevät päätöksentekoon. Kehittämistyötä koskeva ilmapiiri osoittautui hyvin myönteiseksi. Oriveden opiston keskeiset tavoitteet olivat toiminnan laadun ja itsearvioinnin jatkuva kehittäminen, taloudellisuuden tehostaminen, henkilöstön hyvinvoinnin parantaminen sekä etäopiston uudistaminen. Tulostavoitteet olivat kaikkien yhteiset tavoitteet, jotka muodostuvat toimialojen tavoitteiden summasta sekä johdon tavoitteista.
Siikarantaopistossa itsearviointi oli toiminnan jatkuvaa parantamista, mutta se ei toteudu ilman henkilöstön laajaa yhteistä sitoutumista. Talousvaikeuksissa ollut opisto nousi vireäksi ja arvostetuksi opistoksi jatkuvan parantamisen kaavan mukaisesti. Toiminnasta oli totuttu hakemaan palautetta, sitä oli käsitelty ja se oli otettu opiksi. Itsearviointi perustui pitkälti erilaisiin laatupalkintoihin.
Rovala-opistossa koulutuksen vaikuttavuuden ja laadun arviointi- ja kehittämisprojektin tavoitteet olivat ensin nykytilanteen kartoitus, sitten menetelmien kehittäminen laadun varmistamiseksi ja laadunarviointia varten kehittää kyselylomakkeet. Lopuksi kehittää opistoihin sopiva hallinto- ja opiskelijarekisteriohjelma sekä laskea sisäisten kustannusten seuraamiseen toimintolaskentamalli. Kehittäminen edellytti että opiston johto ja henkilöstö hyväksyivät kehittämistoimenpiteet ja olivat valmiita muutokseen.
Tärkeän osan itsearvioinnissa muodostaa myös opiskelijan rooli. Se on suuri ja merkittävä rooli ja sen vaikuttavuutta on hyvä tehostaa. Opiskelija voi vaikuttaa oman opistonsa asioihin. Siinä opiskelijan oma aktiivisuus vaikuttaa. Tässä tärkeänä on opiskelijoille tiedottaminen. Ongelmana opiskelijan osallistumiseen on osallistuvuus ja sen mukana jälkiseurannan puutteellisuus. Kaikki opiskelijat eivät myöskään koe itsearviointia tärkeäksi. Siihen on myös varattava riittävästi aikaa ja periaatteet on selvitettävä kaikille. Itsearvioinnin perimmäinen tehtävä on tukea sekä opiskelijan että opiston oppimista ja kehittymistä. Sillä mitataan miten tavoitteisiin on päästy. kun se on jatkuvaa.

5.YHTEENVETO

Mikä saa kansanopiston arvioimaan omaa toimintaansa? Miksi kansanopistot osallistuvat toimintaan joka monella tavalla on aikaa vievää, vaikeaa ja henkilökuntaa sitovaa? Miksi rehtorit jaksavat tuoda uusia kehittämisideoita ennestään "rasitetuille" työntekijöille? Miksi kansanopistot arvioivat toimintansa perusteita uudestaan, jos ne ovat joutuneet jo vuosikymmeniä käymään selviytymistaistelua? Mikä pakotti ja pakottaa kansanopistot jatkuvaan itsearviointiin.
Itsearvioinnilla tarkoitetaan opiston tehtävää selvittää oma toiminta-ajatus ja miten oma arvo- ja aatetausta toteutuu yhteisön arvoissa ja toiminnassa. Itsearvioinnin pääkohteet ovat tehokkuuden, vaikuttavuuden ja taloudellisuuden arvioiminen. Kunkin opiston on tärkeää laatia jonkinlainen itsearviontijärjestelmä, jota hyödyntää toiminnassa.
Kansanopistojen itsearvioinnin taustalla on nähtävissä monia tekijöitä. Ensiksi taustalla on lain tuomat velvoitteet. Opistojen toiminta on pitkälti valtionavun varassa ja tämä varmasti vaikuttaa opistojen aktiivisuuteen arvioida toimintaansa. Kansanopistoille on vuosikymmenien aikana useinkin soitettu kuolinkelloja. Itsearviointi on ollut mukana varmasti kansanopistolaitoksen alusta lähtien, vaikka sitä nimitystä siitä ei olisi käytettykään. Myös opistojen ylläpitämisluvissa on tehtävään liittyvä velvoite toimia oman aatetaustan mukaisesti. Kaikilla opistoilla on lain suoma oikeus painottaa koulutuksessa ja toiminnassa omaa arvo- ja aatetaustaansa ja omia kasvatustavoitteita. Opistojen ei ole varaa jäädä pois sellaisesta toiminnasta, jolla on vaikutusta jopa valtionavun antamiseen. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kansanopistot ovat ottaneet hyvin vakavasti lain velvoitteen itsearviointiin. Mutta se ei ole ollut ainoa motiivi.
Toinen kansanopistojen itsearviointiin vaikuttanut tekijä on koulutusmaailmassa tapahtuneet muutokset. Suomalainen koulutusjärjestelmä on kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana melkoisen muutoksen. Kansanopistot ovat olleet mukana tässä muutoksessa. Monet ovat olleet pakotettuja miettimään omaa tehtäväänsä uudestaan ja se on johtanut itsearviointiin. Monella opistolla on ollut kysymys olemassaolosta. Opistot eivät ole voineet turvautua vanhaan ja turvalliseen. Muutos on ollut ainoa mahdollisuus. Osa opistoista on löytänyt uusia tehtäviä. Vaikka opistojen päätehtävä on vapaa sivistystyö on rinnalle tullut voimakkaasti ammatillinen koulutus. Tämän mukana tullut "pirstaloituminen" on myös vaarantanut kansanopistojen tarkoituksen toimia yleissivistävänä oppilaitoksena.
Kolmanneksi kaikissa tutkimuksessa olevista opistoista on nähtävissä, että itsearviointi on ollut kullekin opistolle persoonallinen tapa arvioida omaa työtänsä. Kaikilla opistoilla on ollut yhteistä muun muassa toimintaedellytysten, taloudellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi. Silti jokaisen opiston kohdalla voidaan nähdä oma tapa arvioida omaa työtänsä. Osalla opistoissa itsearvionti on johtanut oman aatetaustan vahvistumiseen. Osalla oman aatteellisen taustan merkitys on vähentynyt ja opisto selvitäkseen on turvautunut muihin keinoihin. Itsearviointi on nähty kuitenkin vain apuvälineenä ja on jouduttu myöntämään, että kaikkeen toimintaan liittyy aina puutteellisuus. Jokaisella tavalla arvioida on hyvät ja huonot puolensa.
Neljänneksi tutkimuksessa selvisi, että opistot ovat sopeutuneet jatkuvaan muutokseen ja ratkaisevaa itsearvioinnissa on ollut, miten koko henkilöstö ja myös johtokunta suhtautuvat itsearviointiin. Rehtorin roolia korostettiin monen opiston itsearvioinnissa. Samalla sitä että itsearvioinnin tulee muuttua sanoista tekoihin eli se tulee laittaa käytäntöön. Koulutuspoliittiset muutokset, suoritusperusteinen valtionapu, pirstaloitunut rahoitusjärjestelmä, ikäluokkien pieneneminen, aluepoliittinen kehitys ja yleinen globalisaatio ovat vaikuttamassa, että kansanopistot on pakotettuja jatkuvaan itsearviointiin. Mutta tässä tarvitaan myös dynaamisuutta ja aatteellisuutta. Niitä, joiden varassa kansanopistolaitos on kestänyt yli sata vuotta. Itsearviointi pakottaa dynaamisuuteen ja aatteellisuuteen. Siihen kuuluu myös arvot. Oppiminen ja työ kansanopistossa ei voi olla vain kovaa tuloksen tekemistä. Aivan kuten Pentti Yrjölä on todennut: "Mitkä ovat niitä yhteisiä indikaattoreita, joilla aikuiskoulutuksen toimintaa seurataan, ja mitkä ovat kullekin toimintamuodolle omimpia indikaattoreita? Vapaassa sivistystyössä olennainen vaikuttavuusindikaattori on ilo ja hyöty, jonka ihminen saa oppiessaan. Mutta miten niitä mitataan? Kenenkään intressissä ei ole luoda vapaaseen sivistystyöhön kovia oppimistuloksen vaikuttavuusmittareita" (Pentti Yrjölä, Aikuiskasvatus-lehti 2/99).
Ei edes toimintaa arvioitaessa?

LÄHTEET
Hiltunen, Markku 2002: ArKeA.
Hirsimäki, Merita 2002: Alkio-opiston valtiotieteellinen linja, ArKeA.
Heinonen, Ville (toim): Katsaus suomalaiseen aikuiskoulutukseen. OECD:n aikuiskoulutuspolitiikan maatutkinnan taustaraportti. Ei vuosilukua. Ilmestynyt 2001.
Jalkanen, Raimo 2002: ArKeA.
Jakku-Sihvonen, Ritva & Heinonen, Sari 2002: ArKeA, Paikallistasolla tapahtuva koulutuksen arviointi.
Kangasoja, Matti 2000: Kehittämisprosessin solmukohtia & arvioinnin hyödyntämisestä 6.10.2000.
Kansanopiston itsearviointi. Opetushallituksen asettaman kansanopiston tuloksellisuuden arviointiryhmän muistion I osa. Opetushallitus Aikuiskoulutuksen linja 1993.
Kontio, Kyösti 2002: ArKeA.
Laki vapaasta sivistystyöstä. Laki 632/1998.
Lähdesmäki, Kari 2002: ArKeA.
Masonen, Jaakko 2002: ArKeA.
Määttä, Jukka & Yrjölä, Pentti 2001: Perinteen ja nykyajan puristuksessa. Kansanopistojen arviointi. Opetushallitus Arviointi 10/2001. Helsinki.
Kontio, Kyösti 2002: ArKeA.
Opetushallitus 1998. Koulutuksen tuloksellisuuden arviointimalli. Helsinki.
Pylvänäinen, Ruut 2002: ArKeA, Esipuhe.
Pylvänäinen, Ruut 1999: Kansanopisto-lehti 6-7/1999.
Tuloksellisuuden arviointia kansanopistoissa. Koulutuksen tuloksellisuuden itsearvioinnin toteuttamis- ja kehittämismalleja. Kansanopistojen koulutuksen laadunarvioinnin kehittämisprojekti. Koordinoijana Rovala-Opisto. Ei vuosilukua. Ilmestynyt 2002.
Raivola, R.2000: Tehoa vai laatua koulutukseen? Juva.
Siitonen, Jouko 2002: ArKeA.
Tuomisto, Timo 2002: ArKeA.
Yrjölä, Pentti: Aikuiskasvatus 2/1999
Yrjölä, Pentti: ArKeA 2002, puheenvuoro Lahden kansanopistolla 26.10.1999.