KANSANOPISTO-lehti 2/2004

KIITOS OTAVAN OPISTO, KIITOS RAKAS ÄITI!

- Oletko ajatellut mennä kansanopistoon?
Muistan keskustelun kotonani noin 16-vuotiaana ammatinvalinnasta. Äitini ja kylässä ollut naapurin mies kehotti lähtemään Helsinkiin kansanopistoon. Seurasin omaa ääntäni ja lähdin kauppaopistoon – puoleksi vuodeksi. Seuraavana vuonna löysin itseni kansanopistossa Helsingin Evankelisesta Kansankorkeakoulusta. Kansanopistosta en ole vieläkään päässyt eroon. Löysin kesällä 2003 kuolleen äitini jäämistöstä hänen elämänaikaiset todistukset. 76-vuotiaana kuollut äitini oli selvinnyt elämässä vain muutamalla todistuksella. Kaste- ja rippikoulutodistus, kansakoulun päästötodistus ja yksi Valtion rautateiden lisäkoulutustodistus löytyi. Viimeinen oli siivoojien ammatillinen lyhytkoulutus, jonka kesto oli vain 20 tuntia. Tässäkö kaikki? Vielä yksi todistus löytyi. Todistus kansanopiston käymisestä Otavan opistossa vuonna 1948. Tuo viiden kuukauden todistus kotitalouskurssilta oli mielenkiintoinen. Vuosi ennen äidin kuolemaa kysyin häneltä, millaista siellä oli ja mitä siellä opetettiin. Äiti vastasi ”Ei se hullumpi paikka ollut ja vähän joka lajia siellä opetettiin”. Äitini muisti myös Otavan opiston rakennuksia ja rehtorin nimen. Keskustellessa hänen kanssaan läpi paistoi syvä kunnioitus kansanopistoa kohtaan. Kun Otavan Opisto täytti vuosia pari vuotta sitten lähetin onnitteluadressin, jonka toisena allekirjoittajana oli äitini. Ihmettelin joskus, mistä yksinhuoltajaäitini sai sen valtavan elämänmyönteisyyden, joka hänellä oli? Miten hän jaksoi 33-vuotiaana juuri leskeksi jäätyään kolmen alle kouluikäisen pojan kanssa odottaen minua kolmannella raskauskuukaudella? Siihen vaikutti varmasti savo-karjalaiset geenit ja monet muut asiat. Mutta myös Otavan kansanopistossa opitut asiat ja ennen kaikkea elämänasenne. Otavan opiston todistuksen numerot oli jaettu kolmeen osaa. Ensin oli käytös, huolellisuus ja siisteys. Toisena tietopuoliset aineet ja kolmantena käytännölliset työt. Keskiarvo 17:sta numerosta oli 8,29. Olivatko nuo äidin omat kokemukset kansanopistosta syynä siihen, että hän kannusti minua 16-vuotiaana lähtemään kansanopistoon? Omat kokemukseni koulusta ja oppimisesta olivat olleet kielteiset. Peruskoulun ensimmäisellä luokalla sain ehdot ja koko kesä meni ehtoja suorittaessa. Toisena kesänä ei tarvinnut ehtoja suorittaa, sillä sain kolme nelosta ja jäin suoraan luokalle. Oikeastaan siitä asti uskoin, että en minä voi mitään oppiakkaan. Kun vielä sain rippikoulun loppukokeesta 4 – ja jouduin papin puhutteluun oppimiskokemuksille oli hyvä pohja. Ellei kansanopisto olisi tullut väliin. Nyt 43-vuotiaana olen todennut, että kansanopisto on jollain lailla kuulunut elämääni yli puolet elämästäni. Olen itse opiskellut neljä vuotta kansanopistossa, ollut tuntiopettajan lähes kymmenen vuotta, opettajana yli kaksi ja puoli vuotta ja nyt rehtorina viidettä vuotta. Niin ja yhden kesän olen ollut kansanopiston talonmiehenä. Oikeastaan vasta nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä kansanopistossa on kysymys? Se tiivistyy äitini lauseeseen "Ei se hullumpi paikka ollut ja vähän joka lajia siellä opetettiin". Nyt äidin opetukset ovat tulleet yhä tärkeämmiksi. Kiitos Otavan opisto. Kiitos rakas äiti!

Teuvo V. Riikonen
kirjailija-pastori, joka toimii Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina